maanantai 19. lokakuuta 2015

Elamaa Abu Dhabissa Vol 2.

Kuvia Abu Dhabista ja perheemme arjesta:














Elämä on aina valintoja täynnä, muutos vie kuitenkin aina uuteen suuntaa, useimmiten eteenpäin! Olemme olleet maailmalla kohta 2 vuotta ja täytyy edelleen olla erittäin tyytyväinen, että uskalsimme alunperin lähteä turvallisesta ympäristöstämme tutkimaan maailmaa. Suomeen pääsemme aina halutessamme takaisin, mutta näitä kokemuksia, kuten vahvaa kielitaitoa, lasten (ja omankin) maailman avartumista ja kokemusten kartuttamista emme olisi Suomesta käsin koskaan saavuttaneet vastaavalla määrin.

On ihana seurata omien lasten taitojen karttumista ja uskalluksen kehittymistä. Molemmat koulussa olevat lapsemme ovat tänä syksynä hakeneet mukaan koulun oppilaskuntaan; sen myötä valmistelleet postereita ja puheita, ja uskaltaneet heittäytyä täysillä mukaan kisaan, jossa kaikki eivät selviä voittajana ulos. Tässä tapauksessa se, joka halusi voittoa enemmän ja antoi valmisteluille enemmän aikaansa, jäi lopussa ulos kisasta ja nuorempi koululaisemme on nyt luokan edustaja mukana oppilaskunnassa. Muta yhtä kaikki, en voisi olla ylpeämpi heistä. Ja tähän listaan vielä lisäisin sen, että tämä kaikki on tehty muulla kielellä kuin äidinkielellä, niin arvostan suoritusta vielä enemmän. Englanti on toki tällä hetkellä jopa vahvempi kieli, ainakin jos puhutaan koulussa käytettävästä sanastosta tai matematiikasta, joten ei tämä sillä tavalla yllätä kuitenkaan.

Nyt mietimme kovasti tulevaisuutta ja seuraavaa siirtoa; koska ja minne! Vielä asialla ei ole kiirettä, mutta jossain välissä vuodenvaihteen tienoilla viimeistään, meidän täytyy koulujen, vuokrasopimusten yms. takia tietää lahdemmekö ensi vai seuraavana kesänä eteenpäin. Annetaan asioiden kehittyä omalla painollaan ja katsotaan rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti